|
|
Tervetuloa Etiopian- Welcome to the Homepage of the Palmus of Ethiopia! palmujen
kotisivuille!
CHANGE THE LANGUAGE
. Anna-Kaarina ja Matti Palmu – Tansaniassa 10.4.-5.5. ja Etiopiassa 6.5.-16.5.2012 |
|
Klikkaa tästä auki viimeisin ystäväkirje! . . . . . . . . . . . SLS:n Perhekasvatustyön tukiohjelma 2010-2013 . Perhetyön suunnitelmia: . .
|
Anna-Kaarina ja Matti Palmu, "Etiopianpalmut", olivat Etiopian Evankelisen Mekane Yesus -kirkon lähetystyöntekijöinä 1974-1993 ja 2000-2009. Viimeisimmältä (10.) työkaudelta he palasivat Suomeen toukokuussa -09. Vuoteen 1993 asti mukana oli koko perhe; neljästä lapsesta kolme syntyi Etiopiassa. 2000-2009 Palmut olivat vanhanaparina kahdestaan Etiopiassa. Tätä nykyä lapset elävät omissa perheissään ja perhekuntaan kuuluu 2011 jo kahdeksan lastenlastakin. . Näillä sivuilla voit tutustua "Etiopianpalmujen" elämään ja työhön. 2000-2009 he olivat kokoaikaisesti kehittelemässä Etiopian Mekane Yesus -kirkon perhekasvatusohjelmaa. Sitten 2010 alkaen heidän työalueensa muuttui maailmanlaajuiseksi:. . UUSI VAIHE ALKOI VUONNA 2010, KUN PALMUT SIIRTYIVÄT SUOMEN LÄHETYSSEURAN KANSAINVÄLISEEN PERHEKASVATUSTYÖN TUKIOHJELMAAN . Vuodesta 2010 alkaen Palmut ovat toimineet Suomesta käsin perhetyön kouluttajina Lähetysseuran "Perhe-kasvatustyön tukiohjelmassa 2010-2013(-2014)". Hankkeen toiminta-alueena ovat Lähetysseuran yhteistyökumppanit (kirkot/seurakunnat, järjestöt ym. yhteistyötahot) eri maissa, jotka näkyvät oransseina yllä olevalla kartalla. Matkaohjelmassa olivat vuoden 2010 aikana 1. Etiopia, 2. Venäjä, 3. Thaimaa ja 4. Nepal, vuoden 2011 aikana 5. Israel, 6. Taiwan, 7. Kambodzha, 8. Singapore, 9. Thaimaa sekä 10. Nepal. Vuoden 2012 koulutusmatkat suuntautuvat 11. Israeliin, 12. Tansaniaan ja 13. Kambodzhaan. |
|