Anna-Kaarina ja Matti Palmu, Ukonkivenpolku 7 B 7, 01610 VANTAA
NEPALISSA 5.4.-9.5.2018
Sähköpostit: anna-kaarina@palmu.st (tai) matti@palmu.st (tai yhteisesti molemmille) etiopian@palmu.st
Kännykät: 041 549 8449 (Anna-Kaarina), 040 581 7068 (Matti) - Kotisivut: http://etiopian.palmu.st/
KAUDEN LUONTOKUVAT: Näkymiä Cheung Chau -saarelta Hongkongista tammi-helmikuussa 2018
Kaivokselassa 28.3.2018
Rakkaat ystävät,
Hiljaisen viikon terveiset Kaivokselasta. Tänä vuonna on eteläisessä Suomessakin saatu nauttia kauniista lumitalvesta. Alkuvuoden lumettoman jakson ja sen tuoman pimeyden jälkeen aurinkoiset lumimaisemat ovat suuri ilon ja kiitoksen aihe.
Hiljaisen viikon tapahtumat kutsuvat meitä hiljentymään Kristuksen kärsimystien ja ylösnousemuksen riemun äärelle.
Matkalla Hongkongissa
Näyttää siltä, että kun on kerran ottanut vastaan kutsun lähteä, se kutsu vie uudelleen ja uudelleen pakkaamaan laukkunsa ja lähtemään matkaan. Viime syksynä Kylväjän työyhteydessä Hongkongissa oleva ystäväpariskuntamme Mirja ja Urpo Raunio kyseli, olisimmeko halukkaat matkustamaan alkuvuodesta sinne heidän avukseen kristilliseen vieraskotiin, Bethanyyn, mikä sijaitsee Cheung Chaun saarella 11 km:n lauttamatkan päässä Hongkongin kaupungista. Jonkin aikaa kutsua mietittyämme ja Jumalan johdatusta rukoiltuamme otimme haasteen vastaan ja lensimme tammikuun alussa Hongkongiin. Vietimme siellä yhteensä neljä viikkoa. Ensin saimme opastusta vierastalon hoitoon liittyvissä asioissa, jotta selviäisimme siellä sitten pari viikkoa ystäviemme sijaisina. He lähtivät lomalle, ja me jäimme yhdessä paikallisten työntekijöiden kanssa huolehtimaan vieraskodin asioista.
Tehtäviimme kuului varausten hoitamista ja muita toimistotehtäviä, vieraiden vastaanottamista ja heidän kanssaan seurustelua. Kävimme myös sielunhoidollisia keskusteluja vieraiden kanssa sikäli, kun he sitä toivoivat. Keskiviikkoisin ja sunnuntaisin ohjelmassa on hartaus ja rukoushetki työntekijöille ja vieraille. - Aika Bethanyssa oli antoisa. Vieraat olivat eri Aasian maista tulleita lähetystyöntekijöitä ja paikallisia kristittyjä. Heidän kanssaan oli mielenkiintoista keskustella. Haasteitakin riitti, kuten aina elämässä.
Saarella on kauniit näkymät merelle, polkuja risteilemässä ympäriinsä, mäkiä kiivettäväksi ylen määrin. Korkeusero lauttarannan ja vierastalon välillä oli noin 50 metriä. Saarella ei ole autoja, vaan paikasta toiseen piti kulkea jalan. Minulla se otti välillä lujille, mutta selvisin siitäkin. Muutaman kerran vapaapäivinämme kävimme Hongkongissa ystäviä tapaamassa ja kirkossa. Kävimme yhdellä kaupunkimatkalla äänestämässä presidentinvaaleissa Suomen pääkonsulaatissa. Vierailimme Hongkongin luterilaisessa teologisessa seminaarissa, missä seurakuntamme nimikkolähetti Francis Borchardt työskentelee opettajana. Hänen vaimonsa Nele oli meitä metroasemalla vastassa. Hän antoi etukäteen tarkat ohjeet, millä uloskäynnillä tapaamme.
Muita matkoja
Palmusunnuntai-viikonloppuna kävimme katsomassa nuorimman poikamme Saulin perhettä Göteborgissa. Lensimme ensin torstaina Osloon, mistä sitten seuraavana päivänä matka jatkui bussilla Göteborgiin. Maanantaina palasimme samaa reittiä takaisin Suomeen.
Perhe on siellä puoli vuotta ensi kesään saakka Saulin työn takia. Pojat käyvät ruotsalaista koulua, vanhempi toisella luokalla ja pikkuveli esikoulussa. Kouluun mennessään he eivät osanneet lainkaan ruotsia, joten varsinkin alussa oli hankalaa, eikä kouluun aina tehnyt mieli aamuisin lähteä. Oli mukava tavata heitä, etenkin poikia!
Majoituimme taloyhtiön vierashuoneeseen. Pojat olivat retkellä luonamme yökylässä. Yhdessä tutustuimme kaupunkiin. Kävimme katsomassa poikien koulua ja Saulin työpaikkaa, tutustuimme Palmutaloon (talvipuutarha) ja kävimme leikkipuistoissa, suomalaisessa jumalanpalveluksessa jne.
Pääsiäisen jälkeen matkustamme, jos Jumala suo, viideksi viikoksi Nepaliin perhetyön asioissa. Pidämme siellä muutaman kurssin ja yhdessä paikallisten vastuunkantajien kanssa tarkastelemme, miten perhetyö on edennyt Nepalissa ja miten sitä halutaan kehittää tulevaisuudessa. Vielä ennen lähtöä pidämme Skype-palaverin ohjelmastamme. Nepalin perhetyötä johtava työtoverimme Manoj opiskelee perheineen Intiassa ja tulee sieltä muutamiksi viikoiksi Nepaliin.
Kotiseurakunnassamme olemme aktiivisesti mukana. Matti on tehnyt vapaaehtoistyötä lähetystyöhön liittyen. Minulle luottamushenkilönä oleminen on tuonut uusia tehtäviä kokouksineen.
Kevättä kohti mennään! Kevät on uusien alkujen aikaa. Mustarastaan laulu kuuluu jo.
Valoisia kevätpäiviä toivotellen
Anna-Kaarina (ja Matti)
KUVAKERTOMUSTA ETIOPIANPALMUJEN ALKUVUODESTA 2018
A) Vapaaehtoistyömatka Hongkongiin



(Kuvat yllä) Aamuhartauskirjamme muistolause matkalle lähtömme aamuna 11.1.2018. - Lentomatkan reitti koneen näytöllä.
(Kuva alla) Hongkongin ja siellä Cheung Chau -saaren sijainti kartalla


(Kuvat yllä ja alla) Lautta lähdössä Hongkongin saaren rannasta...
ja tulossa Cheung Chau -saaren satamaan.

(Kuvat alla) Saarella ei saa ollenkaan käyttää moottoriajoneuvoja tällaisia tavaramopoja lukuunottamatta. - Vieraskodin portilla.
Jyrkät portaat johtavat vihreään vastaanottorakennukseen.




(Kuvat yllä ja alla) Jyrkät portaat johtavat vihreään vastaanottorakennukseen.
Mirja ja Urpo Raunio vieraskodin vastaanottotoimistossa... ja Palmujen kanssa satamarannassa lounaalla.


(Neljä kuvaa alla) Vieraskoti toimii kolmessa eri rakennuksessa. Tässä "House" ja "Lodge" -rakennukset.
Vieraskodin pihamaita on 26 vuoden ajan hoitanut filippiiniläislähetti, jonka vaimolla oli monenlaisia palvelutehtäviä vieraskodilla.




(Kuva alla) Näkymä edellisten kuvien pihalta avomerelle

(Kuvat alla) Henkilökunnan hartaus- ja rukoushetki pidetään keskiviikkoisin.
Anna-Kaarinan syntymäpäivänä 31.1. oli henkilökunnan yhteinen lounas; tässä tilassa syödään arkisin myös päivällinen.


(Kuvat alla) Vieraskodille noustaan lauttarannasta jyrkkiä rinteitä, kapeita betonipolkuja kävellen. - Pitkät portaat ovat ulkoilureitin varrella.


(Kuvat alla) Cheung Chau -saarella on useita temppeleitä - ja useita kristillisiä kirkkoja.


(Kuvat alla) Cheung Chaun satama ja näkymä vuorelta saaren pikkukaupunkiin: oikealla lauttaranta-satama, vasemmalla uimaranta.



(Kuvat alla) Lautta on saapumassa Hongkong-saaren rantaan. Miljoonakaupungissa on paljon korkeita taloja ja paljon liikennettä.


(Kuvat alla) Vierailimme Kowloon-alueella
Lähetysseuran (Felm) toimistolla tapaamassa Kiinan aluepäällikköä;
Näkymä teologisen seminaarin pihalta alemmas kaupunkiin.




(Kuvat yllä ja alla) Hongkongin luterilaisen seminaarin (LTS) pihaa; seminaarin maanantaiaamun hartaus kappelissa.
Tapasimme seminaarilla siellä opettavan Vantaankosken nimikkolähetin Francis Borchardtin ja vaimonsa Nele Borchardtin.

(Neljä kuvaa alla) Ylemmissä kuvissa anglikaaninen St. Andrews-kirkko ja sen uudisrakennuksessa pidetty messu.
Alemmissa myös anglikaanisen St. Johns Cathedral -kirkko ja sen paljon korkeakirkollisempi messu.





(Kuvat yllä ja alla) Viinipuu (The Vine) -kirkko on tunnustuskuntiin
sitoutumaton. Ehtoollisenvietto siellä oli vapaamuotoinen.
Viinipuu-kirkko on tavallisessa kerrostalossa.

(Kuva alla) Kirkosta palatessa metro ei nyt ollut kovinkaan täysi.

B) Maaliskuussa Suomessa... ja vähän myös Norjassa ja Ruotsissa
(Kuvat alla) Hongkongista palattua vierailimme maaliskuussa mm. Matin syntymäseurakunnan Kalannin kirkossa.




(Kuvat yllä ja alla) Vanhan Oslon kaupunkinäkymiä; Menimme metrojunalla Holmenkollenille (278 m. korkeudelle).
Holmenkollenilta avautuvat mahtavat näkymät alas Osloon - paitsi että sumupäivänä näkyvyys oli hieman heikko.


(Kuva alla) Vigelandin puisto tai ”Patsaspuisto” on eräs Oslon ja Norjan
kuuluisimmista nähtävyyksistä. Siellä on esillä yhteensä 212 Gustav Vigelandin tekemää patsasta.

(Kuva alla) Göteborgin Palmhuset-Talvipuutarhassa
näimme paljon sukulaispalmuja...


(Kuvat yllä ja alla) Palmupojat Landalaskolan-koulunsa pihassa Goteborgissa. Koulu on tavallisen asuinkerrostalon pihantasakerros.
Talvipuutarhan puistoalueella on pojille mieluinen leikkipaikka.




(Kuvat yllä ja alla) Suomenkielinen, papiton jumalanpalvelus Goteborgin Oscar Fredrikin kirkossa: Vanhatpalmut Göteborgin Skansen Kronan -kukkulalla.
Saulin työpaikka Göteborgin Sahlgrenska-yliopistosairaalan Lasten ja nuorten sairaalassa. - Junamatka Oslon keskustasta lentoasemalle.


Riemullista Pääsiäistä, Kristus on ylösnoussut!

”Vapahtajamme Jeesus, sinun kruunusi on tehty orjantappuroista.
Kun sinua pilkataan ja sinua häväistään, valitset vaikenemisen tien.
Keskityt hiljaa kohtaamaan sen, mikä on edessä, yksinäisyydessä Isääsi turvaten.
Opeta meille kuuliaisuutta ja luottamusta hyvän voittoon.”
Sanan aika, Hiljaisen viikon keskiviikko
ILOITEN KIITTÄKÄÄ:
- Kevään myötä tulevasta uuden kasvun ajasta;
- Valon lisääntymisestä;
- Mielenkiintoisesta Hongkongin matkasta,
kivasta reissusta Göteborgiin;
- Hiljaisen viikon ja pääsiäisajan tilaisuuksista;
- Riittävästä terveydestä, mahdollisuudesta liikkua;
Mattikin pääsi taas hiihtämään;
- Hyvin parantuneesta olkapäästäni;
- Perhetyöstä Nepalissa, ja sen vt. johtajasta Buddhasta.
- Siitä, että Jeesus elää!
RUKOILKAA SIIS:
- Lähetystyön puolesta kaikkialla maailmassa;
- Suomen kirkon ja tulevien piispanvaalien puolesta;
- Hyviä ehdokkaita syksyn seurakuntavaaleihin;
- Rauhaa maailman levottomille alueille;
- Nepalin perhetyön johtajien, Anjilan ja Manojin (+ kolme
lasta) puolesta Intiassa (kahden vuoden opiskelut siellä);
- Nepalissa matkamme aikana pidettävien kurssien ja
kurssilaisten puolesta;
- Vapaaehtoistyömatkamme puolesta (Nepal 5.4.–9.5.)
Cheung Chaun etelarantaa, Hongkongista etelään
Näiden kotisivujemme "Ystäväkirjeet" -sivulla on "Tulosta kirje: (ilman kuvia)" -palsta, mistä löytyvän linkin kautta voit avata ja tulostaa pdf-muodossa olevan (vähäkuvaisen) kirjeen otsakekuvioineen;
Voit halutessasi tulostaa ystäväkirjeemme tästä valokuvineen kaikkineen;
Käy myös tutustumassa Japanin Palmujen kotisivuihin osoitteessa http://www.palmu.st/