Ystävät, VÄSYTTÄÄ!

Väsyttää aika laillakin. Kyllä meille ihan hyvää kuuluu, mutta sitä ei käy kieltäminen, että kahden viikon kurssiputki vie aika lailla mehut. Vielä kun tuohon kahteen viikkoon sisältyi aika monia väsyttäviä tekijöitä, jotka eivät sinänsä liity itse kursseihimme, tuntui, että voimat menivät alarajoille.

Kouluttajakurssin jatkokurssi Nekemtessä (320 km länteen Addiksesta)

Viikolla 12 pidimme ensin perhetyön kouluttajakurssin jatkokurssin. Mukana oli 18 kouluttajaa seitsemästä eri hiippakunnasta. Hyvää porukkaa, upeita raportteja järjestetyistä kursseista ja muista opetustilanteista. Tuntui todella rohkaisevalta, tämä työ menee eteenpäin, vaikkei meitä tässä olisikaan! Yksikin pariskunta kertoi pitämästään kolmen kuukauden avioliittokurssista 13 pariskunnalle. Väki oli alussa vähän empinyt, mutta kurssin päätösjuhlassa oli yksi vanhempi kurssilaispariskunta sitten kirkontäydelle seurakuntalaisjoukolle vakuuttanut, että ”teidän pitää KAIKKIEN käydä tällainen kurssi, me olemme niin paljon saaneet apua omaan avioliittoomme tästä!”

Perhetyön kurssi teologian opiskelijoille Nekemtessä

Toisella Nekemten-viikollamme pidimme perhetyön perusteiden kurssin teologisen seminaarin 25 opiskelijalle. Kurssipaikka oli sama kuin edelliselläkin viikolla, mutta tämä toinen viikko oli järjestelyjen suhteen, miten sen nyt kauniisti sanoisi, vaikkapa nyt täysi pannukakku! Kaikki, mikä saattoi mennä pieleen, todella sitten myös meni.

Sovimme tämän kurssin ajan vuosi sitten. Varmistimme päivät ja opetusryhmät lokakuun alussa. Kuultuamme, että seminaarin rehtori ja opinnoista vastaava (dekaani) ovat vaihtuneet, varmistimme kurssipäivät ja opiskelijaryhmät yms. vielä helmikuussa uuden dekaanin kanssa puhelimitse. Tuon ensimmäisen kurssiviikkomme lopulla kävi yllättäen ilmi, ”ettei seminaarin nykyinen opettajakunta ole kuullut sanaakaan teologiryhmän kurssista”, että kyseinen viikko on vielä tenttiviikkokin. Rehtori kysyi: ”Matti-pappi, ettekö te olisi voinut etukäteen kertoa, että tulette pitämään kurssia ...?”

Varmaan olette kuulleet jutun siitä, että lähetystyöntekijät tarvitsevat työssään lähinnä kolmea asiaa: 1) Kärsivällisyyttä, 2) Kärsivällisyyttä, ja 3)Kärsivällisyyttä. Sitä tässä on totisesti koetettu opetella, mukamas vanhat konkarit! -  Meille kyllä raivattiin mahdollisuus pitää kurssi, mutta. Mennessämme maanantai-aamuna klo 8 alkamaan kurssia, kävikin ilmi, että puolet opiskelijoista on tentissä. ”Ettekö voi alkaa osan kanssa nyt, voitte sitten klo 10.30 jatkaa koko ryhmän kanssa?” Teimme näin. Klo 10.30 kävi ilmi, että ruotsalainen vierasluennoitsija olikin aloittanut tentin tuntia myöhässä ja lupasi ryhmälle aikaa klo 12:een asti. No, jatkoimme kolmoskurssin kanssa. ”Voitte alkaa koko ryhmän kanssa klo 13.30”, lupasi dekaani.

Lounastauon jälkeen totesimme, että aamupäivän tenttiryhmä menikin katsomaan Joosef-videota vierailevan luennoitsijan kanssa. ”Olen sopinut tästä ohjelmasta dekaanin kanssa KAUAN AIKAA SITTEN!”, sanoi ruotsalainen. Jatkoimme kolmosryhmän kanssa pohtien, miten sitten enää yhdistää ryhmät tiistaina. Tiistaina kävi ilmi, että silloinkin oli pari tenttiä, toisin kuin dekaani oli meille kertonut ...

Sotkua keittiössä, huussissa, yöllä rottia huoneessa, aamuyöllä kukot kiekuvat ...

Hiippakunnan vierastalo on iso entinen lähettiasunto. Siellä on niukasti varustettu keittiö, jossa saatoimme itse valmistaa aamu- ja iltapalat. Mutta keittiö oli sellaisessa siivossa, että Anna-Kaarina oli saada hepulin heti alkuun. Vettä tuli koko kahden viikon aikana putkesta yhtenä iltana, muutoin keräilimme sitä tynnyriin tiskejä ja peseytymistämme varten silloin kun vettä silloin tällöin hiukan lirisi. Vesivessaa ei voinut vedettömänä aikana käyttää, käytimme siis ulkohuussia. Sen kyllä jouduimme siistimään lukuisia kertoja, kun vierastalon paikalliset vieraat eivät ole tottuneet käyttämään tällaisia istumavessoja - no, enpä nyt enempää kerro siitä asiasta. - Saimme toisen viikon alussa kaksi muhkeankokoista yörapistelija-rottaa kiikkiin alkuviikosta (hankin siis loukun). Anna-Kaarina herkkäunisena kertoi minulle aamuisin, että naapuritalon kukot aloittivat laulamisensa jokikinen aamu klo 3-4 välillä...

Päivän kurssi raamattukoululaisille

Toisen viikon perjantaina pidimme vielä päivän (kuuden tunnin) kurssin Nekemten raamattukoulun 25 opiskelijalle. Oli muuten väsymyksen tuossa vaiheessa vaikea päästä alkuun, innostua uuden ryhmän kanssa! Oppilaat olivat oikeasti kiinnostuneita ja innokkaasti kyseleviä, miten lie ollut opettajien laita?

Lähetystyö on juhlaa - ihan totta! Eihän se sitä tarkoita, että olisi juhlatunteita kaiken aikaa. Mutta tuon uupumuksen, ärtymyksen, aika ajoin kiukuissaan olon jälkeen ja keskellä voi vain todeta, että kuitenkin kaikitenkin tämä ON juhlaa. Haasteita on vaikka muille jakaa, ja toisten innostus rohkaisee ja innostaa aina uudelleen.

Väsynein, ja kuitenkin toivorikkain terveisin, Matti (ja Anna-Kaarina)